Silmukat on solmussa ja puikot sauhuaa. Blogi käsitöistä ja kaikenlaisesta puuhastelusta, epäonnistuneista tekeleistä ja onnistumisen hienoista hetkistä.
maanantai 25. elokuuta 2014
Postimyynti koukussa.
Voi että taas mua vietiin. Sorrun ehkä turhan usein postimyynnin ihaniin koukeroihin. Siellä on tarjolla aina jotain, mitä juuri muka sillä hetkellä tarvitsen. Nettikirppikset on myös heikkokohtani, vaikka inhoan huutokauppasysteemiä. Nettikirppikseltä ostankin usein tuotteita, joissa on täsmä hinta. Mutta postimyyntiin. Törmäsin viikko sitten nettiliikkeeseen Stormberg. Firma on norjalainen ja pääasiassa myy ulkoilu-, retkeily-ja urheiluvaatetta. Hinnat ovat melko huokeat useimpiin retkeilyvaatteisiin nähden. Tuskin siis vetävät vertoja Haglöfsille tai Fjällrävenille. No kuitenkin oli pakko kokeilla niin herkullisia värejä oli tarjolla. Tein tilauksen sunnuntaina puolenpäivän aikaana jo samana iltana tuli viesti, että paketti on lähtenyt. Melko nopeaa siis. Kuljetuksessa kesti viisi päivää. Tilasin kaksi neon keltaista treenipaitaa, toppi ja hupullinen pitkähihainen. Niissä koko oli aika nafti ja kangas sellaista, etten välttämättä reenatessa pitäisi. Sitten ostin reenihousut sekä talveen fleecehousut. Housut puolestaan olivat aika reiluja, pienempi kokokin olisi mennyt :O Ostin lisäksi pitkän raidallisen sadetakin. Siinä koko piti kutinsa. Parit bokserit ostin pienemmälle pojalle, jotka nekin mielestäni olivat niukkaa kokoa. Lopputulos: ei ihan osunut tämä postimyyntikokeilu. Stormbergillä palautus tai vaihto maksaa 7€, joten taidan pitää vaatteet ja tarvittaessa pikkusen tuunata :)
http://www.stormberg.com/fi
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Sukkia ja synttäreitä
Huh, huh. Ensimmäinen työviikko takana ja oli melkosen raskasta. Onneksi viikonloppua piristi työkaverin synttärit, joihin lauantaina suuntasin. Lahjaksi hän sai selviytymispaketin, jossa oli
mm. laastareita, päänsärkylääkettä, kipugeeliä, kortsuja (:o), kuohuvaa ja tietenkin villasukat.
Juhlat olivat mukavat, kiitos vaan sankarille.
Sukat broken seeds- menetelmällä:
Joustinneuletta 1o,1n,1o... 10 kierrosta mustalla.
Yksi kierros sileää mustalla.
* Kirjavalla langalla 1o,1n, 1o... yksi kierros. Seuraava kierros mustalla sileää. Taas kirjavalla, mutta 1n, 1o, 1n...., sitten mustalla sileää*. Tätä *-* jatketaan niin pitkään kuin haluaa eli riippuen siitä kuinka pitkät varret haluaa.

Ennen kantalappua neuloin vielä 10 kierrosta joustinta niin pysyy hyvin jalassa.
Sitten kantalappu mustalla.
Jalka terässä 1ja 4 puikoilla neulotaan koko ajan sileää sekä mustalla että värillisellä langalla. 2 ja 3 puikoilla broken seeds kuviota.
Kärkikavennus mustalla.
Sitten kantalappu mustalla.
Jalka terässä 1ja 4 puikoilla neulotaan koko ajan sileää sekä mustalla että värillisellä langalla. 2 ja 3 puikoilla broken seeds kuviota.
Kärkikavennus mustalla.
Tarkemman ohjeen löydät täältä.
Musta lanka 7veljestä, kirjavat langat kaikkea mahdollista. Kiva ja helppo malli, johon saa upotettua kaikki jämälangat.
Musta lanka 7veljestä, kirjavat langat kaikkea mahdollista. Kiva ja helppo malli, johon saa upotettua kaikki jämälangat.
torstai 14. elokuuta 2014
Lamppu tuunaukset jatkuu
Jälleen tuunattiin lamppuja. Naapuri oli heittämässä Ikean muovistalampunvarjostinta roskiin, jolloin lähes hyökkäsin kimppuun: "Ei missään nimessä." Naapuri on jo tottunut tuunauksiini, joten hän ei ihmetellyt syöksymistäni muovikappaleen perään. Muovikupu saikin saneerauslaastista uuden elämän.
Tässä ohje: Sekoita saneerauslaastijauhetta veteen. Saneerauslaasti taisi olla nimellä pika saneerauslaasti. Pussin vein jo häkkikellariin, joten nyt en muista merkkiäkään, mutta pussi oli sellainen valko-keltainen. Ostin Starkilta, joten löytyy varmasti jokaisesta remonttireiska kaupasta. Siis 1. sekoita jauhetta veteen. Seos saa olla aika löysää.
2. Sitten pensselillä sivellään kauttaaltaan. Nyt tulos on sellainen, että valkoinen muovi näkyy selvästi läpi. Tämä on vain seuraavan kerroksen "tarttumapinta". Annan kuivua kunnolla.
3. Sekoita samaan seokseen lisää jauhetta, jotta seoksesta tulee jämäkämpää.
4. Sivele kupu uudestaan jämäkämmällä seoksella. Anna kuivua kunnolla.
5. Valmis.
Lampusta tuli jälleen erilainen kuin peruslamput yleensä. Huomasin, että kannattaa sijoittaa kohtaan, jossa lamppuun ei vahingossakaan osuta eli ei kannata jättää liiana alas. Jonkun verran rapisee laastia mikäli saa osuman. Jos myös toivoo, että valo loistaa ja valaisee entiseen malliin niin tätä ei kannata tehdä. Laasti "syö" läpikuultavuutta aika paljon joten sopii esim. takkahuoneen hämyyn. Kuitenkin kokeilemisen arvoinen tuunaus. Ja jälleen halpa :)
lauantai 9. elokuuta 2014
Muhkea pallo lamppu
Viime vuonna ihailin kaverini isoa pallo lamppua. Itsenikin alkoi tehdä mieli sellaista, mutta ei mitään perus Ikea kamaa vaan vähän tuninkia. Mietin, kuinka tuon voisi itse toteuttaa. Olin menossa keittämään kahvia, kun huomasin mieheni ostaneen niitä pienempiä suodatin pusseja ja siinä se oli. Huippuidis muhkeaan lamppuun. Illan tunteina lasten avustuksella 400 suodatinpussia käännettiin ympäri liimattiin vieri viereen varjostimen kylkeen ihan vain Erikepperillä. Kädet olivat mukavasti liimassa, mutta se antaa sitä itse tekemisen tuntua :) Valo on mukavan himmeä olohuoneeseen johtuen runsaasta paperivuorauksesta. Halpa ja näyttävä tuunaus, suosittelen.
perjantai 8. elokuuta 2014
Töitä ja tuunausta!
Tänään koitti päivä, kun herätyskello pärähti soimaan. Lomat on siis tältä erää lusittu ja arkinen aherrus alkakoon. Onneksi tänään oli hieman löysempi päivä ennen maanantain todellista jysäystä. Loman ollessa pitkä ajan itseni joka vuosi lista-ahdinkoon, vaikka jokaisen kesäloman päätyttyä päätän, että ensi vuonna en sitä tee. Tänä vuonna yhtenä listauksena oli parveketuolien ehostus. Kuinka ollakaan homma siirtyi päivästä toiseen kunnes toiseksi viimeisenä lomapäivänä sain homman tehtyä. Onpa sitte talveksi kivat parveketuolit :)
Tässä hieman kuvia projektista. Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa aivan alkuperäisestä rottinki tuolista.
Rottinkituolit olivat ajansaatossa nuhjaantuneet, joten ensiksi huitaisin tuolit harmaalla primerillä. En hionut tai muutakaan, ainoastaan pyyhkäisin suurimpia pölyjä. Sen jälkeen primerin päälle harmaa spray.
Sitten alkoi tuolin päälystys. Tässä kuva nuhjaantuneista pehmusteista.
Ja tässä homman jälkeen. Pehmusteet saivat verhoilukseen Ikean vanhan sängynpeiton. Napit ovat erikokoisia vanhoja nappeja, jotka on päällystetty vanhalla sinisellä hameella :) Kyllä nyt kelpaa talvella istuskella, hrrrr:)

torstai 7. elokuuta 2014
No niin, tästä se lähtee!
Mistä kaikki alkoi? Olen aivan täpinöissäni kaikenlaisista käsitöistä. Käsitöistä olen tykännyt aina, mutta erityisesti parin viimeisen vuoden aikana homma on karannut täysin lapasesta. Käytän lähes kaiken vapaa-aikani käsitöihin -aina jossain muodossa. Lapset ja mies ovat mukavia koekaniineja uusille ideoille.
Blogiin olisi tarkoitus kirjoittaa ja ottaa kuvia tekeleistä. Läheskään pro en tällä alalla ole, mutta kokeilun kautta se lapsi oppii. Itse seuraan aktiivisesti käsityöblogeja, joista saan valtavasti toteuttamisen arvoisia idiksiä. Toivottavasti joku teistä löytää niitä myös täältä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)