maanantai 27. lokakuuta 2014

Joulu jo mielessä

Koulussa tai siis töissä pidämme oppilaille joka vuosi jouluviikolla pajapäivän, jossa oppilaat saavat liikkua, leipoa ja tehdä kädentöitä itseään toteuttaen. Tänä vuonna teemana on kierrätys ja syyslomalla oli pakko hieman kokeilla lahjapusseja kierrätysmatskusta. Toki yksinkertaisimmillaan voisi kenkälaatikon, hajuvesilaatikon tai ihan minkä vaan tuunata uudennäköiseksi tai paketoida lahjan tapettirulla jämiin. Pikkusen virittelin ja siitä se ajatus sitten lähti.

Käänsin Juhlamokka pussin toisin ja päin ja pääpiirteittäin kierrätys lahjapussi olikin valmis. Lisäksi olen kuumaliimalla liimannut revityn lahjapaperin palan pussiin. Lumihiutaleiksi olen hapsuttanut poltetun tuikkukynttilän metallikupin ja liimannut kuumaliimalla. Intouduin tekemään vielä pakettikortin jostain jämäpahvista, lahjapaperista ja tuikku lumihiutaleesta.


Käänsin pussin reunan hieman sisälle, jotta pussista tuli siistimpi. Laitoin muutaman tipan 
kuumaliimaa väliin. Rei'ittimellä reiät ja jämä villalangoista tein nyörin pussiin. Helppo, halpa, hauska ja saa niin oman näköisen kuin haluaa.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Trikoopipoja liukuhihnalla

Talvi tulla jollottaa ja multa on enemmän kuin kerran pyydetty joulupukin pakettiin trikoopipoja. Pipot on helppo ja nopea tehdä ja aivan paras päähine. Ei kutita, muotoutuu moneen päähän ja kylmällä ilmalla voi lisätä alle kypärämyssyn. Tässä jaan teille älyttömän helpon ohjeen, jolla itse teen pipoja.
Aluksi mitataan päänympärys, joka jaetaan kahdella ja vähennetään neljä senttiä. Eli noin kolme vuotiaan päänympärys on 52 cm: 2=26 -4= 22. Valitse lautanen, jonka halkaisija on 22 senttiä. Piirrä se leivinpaperille ja piirrä sitä ympäröivä neliö. Mikäli teet isompaan tai pienempään päähän, otat toisenlaisen lautasen tai muutat neliön kokoa. Huomioi kuitenkin, että trikoopipo venyy, joten 24senttiä käy aika moneen päähän.

Sitten piirrät toisen samanlaisen ympyrä neliö hässäkän edelliseen kiinni. Tämän jälkeen voit piirtää laskokset kaavaan.

Laita kangas kaksikerroin oikeat puolet vastakkain. Kiinnitä kaava nuppineuloilla kankaaseen ja leikkaa vajaan puolen sentin saumanvaralla.


Puolita molemmat kangaspalaset pituussuunnassa. Laita nuppineulat laskosten kohdalle. Voit myös piirtää, jos haluat, itse vedän aina arviosta.

Sitten saumurilla ensin laskokset. 

Kun laskokset on ommeltu käännä kankaat auki ja asettele oikeat puolet vastakkain niin että laskosten saumat osuvat suurin piirtein kohdilleen. Sitten ommellaan palat yhteen, mutta jätetään alareunaan sen verran ompelematta, että pipo saadaan käännetyksi oikeinpäin.

Pipo on käännetty ja kolo täytyy ommella kiinni. Jos haluat ompeleesta siistin niin käytä ompelukonetta. Ommel tulee pipoon sisälpuolelle eikä koskaan näy sieltä, joten itsen vedän sen saumurilla.

Käännä pipon sisäpuoli sisälle ja pipo on valmis.

Itse ompelen pipon latvan vielä muutamalla pistolla käsin sauman kohdalta, jotta pipon sisäpuoli ei lähde ulos aina kun ottaa pipon päästä.

Pipoja tulee liukuhihnassa pienessä ajassa monia ja monenlaisia :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Elossa ollaan :)

Pitkästä aikaa. Syyskuu oli ja meni hirveää vauhtia. Jonkun verran tuli kutimia heiluteltua, mutta kuntosaliharrastus ja perheen pyöritys vei suurimman osan ajasta, joten blogin päivittäminen jäi hiukan kehnolle tolalle. Tosin ei olisi kauheasti ollut mitään lisättävääkään, kun niitä askartelujakaan ei syntynyt. Makkarakeitosta ja jalkaprässistä ei oikein ehkä olisi syntynyt suurta tarinaa. No lokakuu on polkaistu käyntiin ja tuunattukin on. Parit sukatkin valmistu, mutt niitä en voi vielä tänne laittaa sillä menevät pukin pakettiin.  Laitan kuvaa sitten lähempänä, että jännitys säilyy kaikille mahdollisimman pitkään. Sitten tuunaukseen. Mulla on pitkän aikaa lojunut kaapissa pöytälamppu, joka on peräisin jostain 80-luvulta. Muista, että ovat olleet äidin ja isän yöpöydillä joskus. Toinen lampuista on mennyt aikanaan rikki ja heitetty roskiin. Tämä yksilö on sitten pyörinyt millon missäkin, jos on yksinäistä lamppua tarvittu. Nyt kuitenkin tuntui että se on tullut tiensä päähän eikä käyttöä enää löydy. Kierrätysminä ei kuitenkaan antanut heittää lamppua roskiin. Siispä tuumasta toimeen.





Tässä siis alkuperäinen harmaa lamppu. Liimasin siihen pääsiäismunista tulleet auton ja Ihaan, lego-palikan sekä Muumi-figuurin Pattex-pikaliimalla. Alussa liima tuntuu, että ei jämähdä ollenkaan, mutta anna kuivua rauhassa vaikka yön yli niin johan tarttuu. Auton teippasin lampun runkoon kiinni, jotta ei lähde valumaan.


Sitten ei muuta kuin sinistä spraytä kehiin pari kerrosta niin lasten huoneessa on taas uusi yölamppu :)