Tänä vuonna ajattelin toteuttaa joulukortit kierrätys periaatteella. Olen käyttänyt vanhoja joulukortteja, joista olen leikannut kuvioita ja kiinnittänyt ne kaksipuoleisilla pehmopalateipeillä. Myös kaikki tekstit on leikattu vanhoista korteista. Tämä sopi minulle kuin nenä päähän, koska olen sen verran nooeatempoinen tyyppi, etten jaksa veivata 30 samanlaista korttia. Tällä tyylillä jokaisesta kortista tuli erilainen jo luonnostaan, joten kyllästymäänkään en päässyt 😀
Silmukat on solmussa ja puikot sauhuaa. Blogi käsitöistä ja kaikenlaisesta puuhastelusta, epäonnistuneista tekeleistä ja onnistumisen hienoista hetkistä.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
maanantai 21. marraskuuta 2016
Joulupaketteihin tiskirättejä
Innostuin pitkästä aikaa tiskiräteistä, kun bambu lankaa tursui ovista ja ikkunoista. Niistä syntyy kivoja tiskirättejä, jotka ovat kestäviä, hyviä ja helppoja tehdä. Niitä tulee myös suhteellisen nopeasti, joten sen vuoksi ne ovat myös nopean aikataulun käsitöitä. Tänä vuonna ajattelin muutamaan pakettiin sujauttaa kahden tiskirätin pakkauksen Fazerin sinisen kera. Olen jo pidemmän aikaa toteuttanut lahjat periaatteella "käyttötavaraa, josta ei jää käytön jälkeen jäljelle mitään". Tähänkin periaatteeseen nämä paketit istuvat hyvin. Ohje tiskirätteihin löytyy täältä.
lauantai 12. marraskuuta 2016
Tsemppiä sairastupaan
Nämä sukat menivät kiekkoilijalle sairastupaan tsempiksi. Kuvio on kirjottu silmukoita jäljentäen, joka yhteen sukkaan kesti kauemmin kuin molempien sukkien tekeminen. Vielä kun saisi sellaisen toimintatavan, jolla tulisi oikein siistiä jälkeä. Nyt silmukoin vähän sinne ja tänne enkä malta yhtä tekniikkaa riittävän pitkään kokeilla. No ehkä harjoituksen kautta tuun mestariksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)