Silmukat on solmussa ja puikot sauhuaa. Blogi käsitöistä ja kaikenlaisesta puuhastelusta, epäonnistuneista tekeleistä ja onnistumisen hienoista hetkistä.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Rykimäporot
Pitkästä aikaa ajattelin kokeilla kirjoneuletta. Kirjoneuletta tehdessä olen kohdannut monta ongelmaa. Joko lanka kiristää tai seuraan kuviossa väärää riviä tai jotain muuta. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla. Mieheni veljet saivat lahjaksi Impivaarasta tehdyt porosukat. Kuviokohdan neuloin nelosen puikoilla ja muuten kolme puolikkaalla. Se auttoi, ettei kuvion kohdalta tullut sukka liian kireeksi. Hidastahan kirjoneuleen tekeminen suhteessa normisukkaan on joten aina välissä täytyy tehdä vaikka tavallista raitaa. Kirjoneuleessa on myös se haaste, etten muista kuviota ulkoa. Tämä rajoittaa myös sukan neulomista hetkessä, jossa pitää keskittyä muuhunkin kuin sukkaan esim. luennolla. No joo. Toivottavasti te muut ootte näppärämpiä kirjoneuleissa.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Pikkusen vielä jouluaskartelua
Joulu tulla jollottaa ja lahjat on vielä puoli tiessään niin kuin niin monena vuonna aiemminkin. Nyt kuitenkin lapseni tarhan tätien paketit ovat plakkarissa. Tänä vuonna huippu ihanat hoitajat saavat itsetehtyä tervasaippuaa. Töissä oli muutama viikko takaperin mahdollisuus päästä saippuaa tekemään niin minähän tein. Saippua koostuu natriumhydroksidista, joka sekoitettiin kylmään veteen. Sekoitettiin tasaiseksi, jonka jälkeen sulatettu kookosrasva lisättiin joukkoon. Tätä seosta sekoitettiin niin kauan kunnes se oli tasaisen paksua. Sitten tilkka tervasaunatuoksua joukkoon ja päivän ajaksi jähmettymään hyllylle. Paketit ovat samaa kierrätysmateriaalia, joista aiemmin olikin postaus jo tehty.
torstai 11. joulukuuta 2014
Joulukortit postiin ja pikkuisen askartelua
Joulukortit on joka vuosi sellainen asia, jotka haluan ehdottomasti itse tehdä. Se on myös sellainen asia, jonka kanssa tulee joka vuosi kauhea kiire. Tänä vuonna ajattelin, että jos kuitenkin pikkuisen helpommalla jotenkin pääsisi niin jäisi aikaa muulle näpräämiselle :) löysin huippu kivan mallin syksyn askartelulehdestä, jossa tehtiin joulukuuset taitellen paperisista muffinssivuoista. Tämähän sopi kuin nenä päähän, koska muffinssivuokia on jostain syystä tullut haalittua, mutta ikinä muffinssit eivät onnistu. Aina ne tuppaavat lässähtämään. No nyt ei tarvitse enää leipoa, kun vuoatkin käytetty säntillisesti. Oikeestaan ainut mihin aikaa käytin oli kuusien taittelu. Loput "osat" olen leikannut töissä paperileikkurilla ja kotona vain kasasin kortit.
Kirpparilta löytää joskus oikein kivasti puuhelmiä. Lahden käsityömessuilta ostin marraskuun puolivälissä pieniä erivärisiä kulkusia nimenomaan lapsille tehtäviin askartelujuttuihin. Pikku pussi maksoi 2€, no hei, tottaka lähti mukaan.
Sain inspiraation alkaa tekemään avainnauhoja. Töissä meillä on aika monella tällaiset helmistä tehdyt avainnauhat. Päätin kuitenkin tehdä tokaluokkalaiselle tytölle lahjaksi avainnauhat ja pikkukulkusille olikin jo käyttöä. Kulkusten kaveriksi käytin muovisia värikkäitä helmiä. Näitä on neulomisen ohella mukava tehdä ja pienetkin osaavat. Nuorimman poikani tarhan tädit saivat viime keväänä lahjaksi tällaiset avainnauhat ja vanhempi poika teki myös mummolle äitienpäivälahjaksi avainnauhan.
tiistai 9. joulukuuta 2014
Pukin asoita
Paljon on puhuttu siitä, että onko lahjan antaminen varsinkaan aikuiselle tärkeää ja jos lahjan antaa, mitä siellä on sisällä. Tarpeellista vai tarpeetonta? Itse lähden aina jotain käyttökelpoista- lähtökohdasta. Se, että onko se lahjan saajan mielestä tarpeellista, on asia erikseen. Tuttavapiirissäni on paljon aikuisia, jotka sanovat, etteivät halua lahjoja. Osa on ehkä oikeasti sitä mieltä, että se on turhaa ja osa puolestaan välttää itse ostamasta lahjaa tällä verukkeella. Toisaalta onko niiden kynttilöiden ja suklaiden vaihtaminen sitten järkevää. Ei ehkä, mutta se on ihanaa. Tulee olo, että joku on ajatellut minua. Puhutaan, että muistaa ja ajatella voi muulloinkin, miksi jouluna pitää muistaa. No koska joulu on vaan niin ihana tekosyy ystävän/naapurin/sukulaisen muistamiseen. Ja hei, kuinka moni tunnustaa antaneensa ystävälle ihan muuten vaan- lahjan huhtikuussa, koska ei halunnut jouluna muistaa. No itse jaan jouluisin paljon lahjoja. Lahjat eivät ole kalliita, mutta ajatus on tärkein. Yksi iso syy lahjan antamiseen on vain se, että tykkään näperrellä kaikkea ihan hitokseen.
Tänä vuonna moni sukulaisista saa tällaisen paketin. Teemana voisin pitää kierrätystä. Pakettien sisällä on erivärisiä tuikkuja 4 kpl ja kaksi lasista tuikkualustaa, jotka pelastin lasinkeräykseen joutumiselta. Putsasin ja puunasin ja näin ne saivat uuden elämän. Laatikot on taiteltu tapetin jämistä. Lahjanaru on uutta, mutta punainen helminauha löytyi kirpparilta. Laskin, että kynttilät maksoivat 7 senttiä kipale ja jos lahjanarun pätkälle laittaa hintaa pari senttiä, maksoi tämän vuoden joululahjat 30 senttiä. Ei hinnalla pilattu :)
Lahjarasian teko-ohje löytyy täältä
tiistai 2. joulukuuta 2014
Luukku ykkönen ja käyntikortteja
Tilasinpa Vistaprintiltä myös käyntikortteja. Pitkään on ollut aikeissa, mutta ei ole vain tullut tilattua. Nyt joulun alla ajattelin, että joululahjoihin olisi mukava lykätä mukaan pesuohjeet niin siitä se ajatus sitten lähti. Vistaprintillä oli helppo suunnitella haluamansa käyntikortti ja kaikki kävi muutenkin mutkattomasti. Kortit maksoivat 5,90€, mutta postikulut päälle lykättäny koko lysti maksoi 11,90€. Kortit saapuivat viikossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)