torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukortit postiin ja pikkuisen askartelua

Joulukortit on joka vuosi sellainen asia, jotka haluan ehdottomasti itse tehdä. Se on myös sellainen asia, jonka kanssa tulee joka vuosi kauhea kiire. Tänä vuonna ajattelin, että jos kuitenkin pikkuisen helpommalla jotenkin pääsisi niin jäisi aikaa muulle näpräämiselle :) löysin huippu kivan mallin syksyn askartelulehdestä, jossa tehtiin joulukuuset taitellen paperisista muffinssivuoista. Tämähän sopi kuin nenä päähän, koska muffinssivuokia on jostain syystä tullut haalittua, mutta ikinä muffinssit eivät onnistu. Aina ne tuppaavat lässähtämään. No nyt ei tarvitse enää leipoa, kun vuoatkin käytetty säntillisesti. Oikeestaan ainut mihin aikaa käytin oli kuusien taittelu. Loput "osat" olen leikannut töissä paperileikkurilla ja kotona vain kasasin kortit. 




Ajattelin myös alkaa tuhoamaan haalimiani helmiä. Ostan aina helmiä, kun halvalla tulee vastaan.
 Kirpparilta löytää joskus oikein kivasti puuhelmiä. Lahden käsityömessuilta ostin marraskuun puolivälissä pieniä erivärisiä kulkusia nimenomaan lapsille tehtäviin askartelujuttuihin. Pikku pussi maksoi 2€, no hei, tottaka lähti mukaan.




Sain inspiraation alkaa tekemään avainnauhoja. Töissä meillä on aika monella tällaiset helmistä tehdyt avainnauhat. Päätin kuitenkin tehdä tokaluokkalaiselle tytölle lahjaksi avainnauhat ja pikkukulkusille olikin jo käyttöä. Kulkusten kaveriksi käytin muovisia värikkäitä helmiä. Näitä on neulomisen ohella mukava tehdä ja pienetkin osaavat. Nuorimman poikani tarhan tädit saivat viime keväänä lahjaksi tällaiset avainnauhat ja vanhempi poika teki myös mummolle äitienpäivälahjaksi avainnauhan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti