sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivää

Edellisestä postauksesta onkin kulunut jo hyvä aikaa. Työ ja opiskelu on vienyt hirveän ajallisen lohkasun käsitöiltä. Työ siis ikävästi haittaa harrastuksia :) no jotain pientä on kuitenkin saatu aikaiseksi ja tänään vietetään isänpäivää. Sain miehelle valmiiksi Hifk- sukat. Toivottavasti hän ei eksy blogiini, sillä nämä ovat joululahjaksi. Iskän päivää vietetään Selänteen kirjan parissa :) mutta takaisin sukkiin. Ensi kertaa kokeilin kirjontaa silmukoita mukaellen. Ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin kanavatyö. Langan on hyvä olla samaa kuin millä sukat on neulottu. Liian ohut lanka ei peitä koko silmukkaa, jolloin kuvasta tulee hieman tuhruinen. Näissä sukissa kävi valkoisen langan kanssa juurikin näin. Mulla ei ollut kaapissa valkoista seiska veikkaa ja kuinka ollakaan, kun sitä juuri olin kauppaan lähdössä hakemaan, kuistin pihalla, että on pyhäinmiestenpäivä, joten kaupat olivat kiinni. Niinpä sitten kuitenkin tein sillä pikkusen ohuella langalla. Lopuksi prässäsin sukan kevyesti märän harson läpi niin se  teki kuviosta selkeämmän. Nyt kahvit tulille ja kakkua napaan:) hyvää isänpäivää kaikille isille - ja äideillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti