maanantai 18. joulukuuta 2017

Joululahjoja opettajille tms.




Taas on se aika vuodesta kun mietitän lahjuksia opettajille tai päiväkodin henkilökunnalle. Nämä eivät ole täksi jouluksi valmistuneet vaan oikeastaan viime keväänä. Värejä vaihtamalla näistä saa kyllä ihanan jouluisiakin. Tällaiset pyyhenallet tein päiväkodin tädeille ja pakkasin käsirasvan pakettiin mukaan. Nämä ovat tosi helpot ja halvat. Taloudellisuus tulee tärkeäksi pointiksi erityisesti silloin, kun saajia on useita. Myös väreillä leikkiminen on sallittua :) Pyyhenallen ohjevideo löytyy täältä.





Yhdellä lapsellamme on miesopettaja ja hänelle on hieman mutkikkaampaa keksiä lahjoja. Tänä vuonna päädyin pyyheaskartelusta innostuneena hieman nalleja miehisempään malliin. Paita solmioineen on taiteltu myös pyyhkeistä ja tässäkin mallia voi vaihdella mielen mukaan. Kylkeen purkki miehistä tuoksua. Tämä taiteilin ihan omasta päästä, mutta apuja saa mm. täältä.
Kun paketoit, kannattaa "paita" kiinnittää esim. nuppineulalla pahvialustaan.  Muuten lössähtää, kun paketin nostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti